Heipähei ! Blogi sai alkunsa tämän hetken mielijohteesta, koska pääni on täynnä selvittämättömiä asioita. Kirjoittelen kaikesta maan ja taivaan välillä. 

Luulen että tulen joskus katumaan tätä. Tämän aloittamista. Kaiken anonyymisti kertomista. Tänään lukiessani yhtä suomen suosituinta blogia, tajusin että miksi luen sitä. Siksi että näkisin millaista elämäni olisi voinut olla. Vauva. Se pieni otus joka kasvoi sisälläni kuukausi takaperin. Se pieni juttu mitä kutsuimme rakkautemme tulokseksi. Ei tosin toivotuksi sellaiseksi, ennemminkin puhuttelimme olentoa varaslähdön tehneeksi pieneksi höppänäksi. Se olento olisi ollut maailman ihanin ja suloisin. Mutta juuri kun olimme tehneet päätöksen pitää vauva ja kertoa kaikille siitä, tajusin etten ole vielä valmis 21-vuotiaana äidiksi. Minähän olen juuri vasta kasvanut aikuiseksi, etsin suuntaa elämässäni. Miten pärjäisin vauvan kanssa kun en tiedä mitä itsekkään olen? 

Se blogi kertoo siitä kun vauva päätetään pitää. Joka kerta kun luen sitä, huomaan haikailevani sitä tunnetta takaisin, mikä minulla oli kun tämä varaslähtijä oli mahassani. Se fiilis kun on nälkä mutta joku saa sut voimaan pahoin, joku pieni elämä sisälläsi. Se tunne kun katsot itseäsi peilistä ja hymyilet kun katsot mahaasi. 

Mutta miten voin haikailla sen perään jos olen itse ajatellut etten ole valmis? Miksi kyyneleet uhkaavat tippua poskille kun mietit miestäsi joka piti kättä mahallasi ja sanoi kaikki ne ihanat sanat?

Miksi pitää katua? Miksei voi olla optimisti ja ajatella että "sitten joskus" ? Miksi musta tuntuu että haluan tulla uudestaan raskaaksi ? 

Tiedän tän kaiken olevan normaalia, mutta joku mun sisällä sanoo ettei tää tunne oo lähdössä mihinkään. Miksi haluan tän kaiken nyt ?