Tiedätte varmasti hyvin sen tunteen. Sen kun tuijotatte tuiki tuntematonta tyyppiä jonka juuri näitte ensi kerran. Tai oikeastaan sen, kun huomaatte jäädeenne tuijottamaan häntä. Kuin lumoutuneena katsotte silmiä, nenää, huulia. Ehkä hymyilette vienosti punastuneena kohteelle. 

Lumouduttavan viehättävä henkilö muistuu mieleen myöhemmin. Mikähän sen nimi on? Missähän se asuu? 

Monesti nämä kohtaamiset jäävät ensimmäisiksi ja viimeisiksi. Huomasikohan hän edes minua? Miksi en meikannut kotona tarkemmin? 

Hyvin harvoin saat tilaisuuden tavata henkilön uudestaan. Sitä minä kutsun kohtaloksi. Jännitys kasvaa ja katseet kohtaavat. Hän taitaa muistaa minut. Hymyily on molemminpuolista. Yrität keskittyä ystäväsi kanssa jutusteluun, mutta siellä hän on, koko ajan taustalla häärimässä. Joka kerta kun katsot häntä, huomaat kuinka hän kääntää katseensa äkkiä pois. Ehkä vaan kuvittelit. Jäät tuijottamaan häntä kunnes katseenne kohtaavat uudestaan. Tuo hymy. Lopulta paikalta on pakko poistua ettei vaikuta hullulta.

Olit jo ehtinyt unohtaa koko asian ja ihmisen, jolla oli maailman ihanin hymy. Tiesit missä hän on töissä, tiesit että yksi tuttusi tuntee hänet paremmin mutta et ole varma onko heidän välillään vakavampaa. Annoit asian olla. 

Useita kuukausia myöhemmin, joku tulee koputtamaan olkapäähäsi baarissa. Käännyt ja oletat näkeväsi jonkun ystäväsi hymyn. Et usko silmiäsi. Siinä se on. Koputtaa minua olkapäähän. Miksi ihmeessä? Lopulta saat vastattua tervehdykseen ja hymyilet leveästi, melkein pelottavan leveästi. Hän kyselee kuulumisiasi, muistaa kuinka olette pari kertaa tavanneet. Ei voi olla totta. 

Hätäännyt äkkiä ja uskottelet ystävätterellesi että meidän täytyy lähteä haukkaamaan raitista ilmaa. Kun pääset pois tilanteesta, alat pikkuhiljaa keräillä itseäsi. Hän muistaa sinut, hymyilyn, kaiken. Mitä hän minusta muka haluaa, eihän me edes tunneta. Ystäväsi pyörittelee silmiään ajatustesi juoksulle. 

Loppuillan baarissa jatkuu sama hymyilyleikki. Katselet etäältä häntä ja tarkkailet. Yrittääkö hän iskeä muitakin naisia? Katsooko hän takaisin minua?

Lopulta näet hänet yksin tanssilattian reunalla. Nyt tai ei koskaan. Kävelet hänen luokseen ja vedät hänet tanssilattialle. Tanssitte katsoen toisianne silmiin, et huomaa enää muita ihmisiä. 

Nyt, 1,5v päästä ensikohtaamisestamme. Heräät aamulla tutusta kainalosta. Siinä se on. Se sama hymy, pysäyttää sydämmesi taas hetkeksi. 

Heipähei ! Blogi sai alkunsa tämän hetken mielijohteesta, koska pääni on täynnä selvittämättömiä asioita. Kirjoittelen kaikesta maan ja taivaan välillä. 

Luulen että tulen joskus katumaan tätä. Tämän aloittamista. Kaiken anonyymisti kertomista. Tänään lukiessani yhtä suomen suosituinta blogia, tajusin että miksi luen sitä. Siksi että näkisin millaista elämäni olisi voinut olla. Vauva. Se pieni otus joka kasvoi sisälläni kuukausi takaperin. Se pieni juttu mitä kutsuimme rakkautemme tulokseksi. Ei tosin toivotuksi sellaiseksi, ennemminkin puhuttelimme olentoa varaslähdön tehneeksi pieneksi höppänäksi. Se olento olisi ollut maailman ihanin ja suloisin. Mutta juuri kun olimme tehneet päätöksen pitää vauva ja kertoa kaikille siitä, tajusin etten ole vielä valmis 21-vuotiaana äidiksi. Minähän olen juuri vasta kasvanut aikuiseksi, etsin suuntaa elämässäni. Miten pärjäisin vauvan kanssa kun en tiedä mitä itsekkään olen? 

Se blogi kertoo siitä kun vauva päätetään pitää. Joka kerta kun luen sitä, huomaan haikailevani sitä tunnetta takaisin, mikä minulla oli kun tämä varaslähtijä oli mahassani. Se fiilis kun on nälkä mutta joku saa sut voimaan pahoin, joku pieni elämä sisälläsi. Se tunne kun katsot itseäsi peilistä ja hymyilet kun katsot mahaasi. 

Mutta miten voin haikailla sen perään jos olen itse ajatellut etten ole valmis? Miksi kyyneleet uhkaavat tippua poskille kun mietit miestäsi joka piti kättä mahallasi ja sanoi kaikki ne ihanat sanat?

Miksi pitää katua? Miksei voi olla optimisti ja ajatella että "sitten joskus" ? Miksi musta tuntuu että haluan tulla uudestaan raskaaksi ? 

Tiedän tän kaiken olevan normaalia, mutta joku mun sisällä sanoo ettei tää tunne oo lähdössä mihinkään. Miksi haluan tän kaiken nyt ?